Kesään on mahtunut tähän mennessä paljon kivoja juttuja, vaikka tietysti myös harmituksia ja kommelluksia. Olen mökkeillyt, nukkunut teltassa, piirtänyt, maalannut, lukenut, julkaissut uusia materiaaleja, suunnitellut tulevaa, vaihtanut työpöydän paikkaa, järjestellyt ja käynyt läpi tavaroita. Lisäksi olen jännittänyt katsastusasemalla, kuunnellut hyttysten ininää läpi yön ja välillä hukannut inspiraation maalata. Tässä kuvia kesäisistä tunnelmista, joiden lomassa Loruisan kesän uutuudetkin ovat syntyneet.
Suosikkini kesän materiaaleista on Hiirten juhannus -lorukortit. Niitä kesäisiä maalauksia oli ihana tehdä ja olen lopputulokseen tyytyväinen. Olen myös innoissani lorukorttieni ruotsinkielisistä käännöksistä, joita on syksyn mittaan tulossa lisää.
Olisi kiva kuulla, millaisia tunnelmia sinun kesääsi on kuulunut. Kerro siis kommenteissa kesän parhaat seikkailut tai kommellukset!
Johanna
1 kommentti
Ihania kesäisiä kuvia sekä hetkiä! 😍Meidän kesän paras seikkailu oli perheen yhteinen asuntovaunureissu. Kyseisellä reissulla sattui kyllä myös kommelluksia. Esim. yksi yö yövyttiin puskaparkissa raviradalla, koska oltiin siinä oletuksessa, että se on suljettu eikä siellä ole toimintaa. Asia ei ollutkaan niin, mutta onneksi emme tosiaan olleet kuin yhden yön kyseisessä paikassa ja lähdimme pikaisesti heti aamulla muualle. 😅