Loruisan tarina
Olemme päiväkotiryhmän kanssa pilkkiretkellä ihanan aurinkoisessa talvisäässä. Matkassa mukana ovat myös ensimmäiset itse tekemäni lorukortit: ettei oman pilkkivuoron odottelu pitkästytä, lapset saavat nostaa magneettiongilla klemmarein varustettuja kuvia erilaisista
vedenelävistä – ja totta kai mukana on myös aina yhtä jännittävä aarrearkkukortti! Kaikki saavat saalista, ja yhdessä lorutellen lajintuntemus syntyy ja syvenee mitä hauskimmalla tavalla.
Sama lorujenonkimisleikki jatkuu lasten toiveesta vielä päiväkodillakin. Viis siitä, että olemme sisätiloissa, sillä lorukorttini ovat juuri mahdollistaneet mielikuvitusmatkan järven jäälle takaisin onkimaan ja uutta oppimaan.
Samalla pilkkiretkellä omaan onkeeni tarttui varmuus siitä, ettei oma loruiluni jää vain tähän pakkaan. Kynä ja sivellin sauhuten luon jatkuvasti uutta niin lasten iloksi kuin kasvattajien tueksi. Tervetuloa Loruisan maailmaan!
Lorukortit kiehtovat ja rauhoittavat. Niitä voi käyttää monessa eri paikassa ja tilanteessa. Niitä voi tutkia yksin tai yhdessä ja niistä voi oppia. Niillä voi leikkiä ja ne voivat innostaa liikkumaan. Voit hyödyntää lorukortteja niin päiväkodissa kuin kotona arjen tilanteissa. Säälorun lukeminen yhdessä lapsen kanssa sujuvoittaa pukemistilanteita, ja metsän eläimet painuvat mukavasti mieleen niistä lorutellen ja korttien kauniita kuvia katsellen. Lorukortit toimivat myös sadunomaisesti, joten niiden äärellä voi rentoutua keskellä päivää tai rauhoittua illalla ennen nukahtamista. Korttien monipuolisista aiheista löytyy tarkoituksenmukaisinta loruttelua jokaiseen hetkeen.
Olen Johanna, lorukorttitaiteilija ja koulutukseltani opettaja ja lastenhoitaja. Lorukorttini ovat luonteva jatkumo elämänmittaisille taideharrastuksilleni: luon lorut itse ja kirjoitan ne käsin, samoin kuin siirrän kuvitukset mieleni sopukoista korteille kynäni tai siveltimeni kautta. Käyttämäni menetelmät osoittavat, kuinka paljon arvostan käsillä tekemistä. Opettajuuteni näkyy Loruisan aina pientä pedagogista kulmaa sisältävissä tuotteissa niiden suunnittelusta alkaen. Lorukorttieni ensisijainen tarkoitus on tuottaa iloa arkisiin hetkiisi, mutta myös innostaa uuden oppimiseen – ja opettamiseen. Mitä eri eläimet syövät? Millainen on raitiovaunu? Mitä poliisin työpäivään kuuluu? Esimerkiksi näihin kysymyksiin löydät vastaukset lorukorteistani.
Loruttelu on innostavaa niin lapselle kuin aikuisellekin, kokeilethan!
Lorukorttieni ideat ovat usein lapsilähtöisiä. Kun omat lapseni olivat kiinnostuneita dinosauruksista, kotiimme alkoi ilmestyä aiheeseen liittyviä leluja ja kirjoja. Minulle sama innostus iski maalaamisen muodossa: pian lorukorteistani löytyi erilaisia dinoja ja tietoa niistä.
Dinojen maailma -lorukortit ovatkin tällä hetkellä suosituin tuotteeni, ja olen käyttänyt niitä itsekin ahkerasti sekä kotona että päiväkodissa. Dinokortteja on luettu, mutta niillä on myös leikitty dinojen kouluja – ovatpa hahmot päässeet muuttamaan nukketalon asukkaiksikin.
Millaisiin seikkailuihin lorukortit mahtavat sinut ja pikkuväkesi johdattaa? Heittäydy kokeilemaan avoimin mielin!