Vinkkejä lorukorttien käyttöön

Vinkkejä lorukorttien käyttöön

Lorukortit sopivat moneen muuhunkin, kuin vain perinteiseen lorutuokioon. Toki lorutuokiollekin on paikkansa. Itse otan lorupussin tai -kansion esille esimerkiksi, jos meille jää hetki odotteluaikaa ennen ruokailua. Luemme yhdessä lorut ja tutkimme kuvia. Lukemisen jälkeen lorukortit voi asettaa lasten näkyville ja leikkiä niillä KIM-leikkiä. Toinen kiva idea on valita korteista tyyli, jolla siirrytään seuraavaan paikkaan. Olemme liikkuneet ruokailemaan esimerkiksi (hiljaisina) raketteina sekä junana. Yhdessä voidaan sopia säännöt tarpeen mukaan eli liikutaanko ihan hiljaa ja kävellen, vaikka oltaisiinkin raketteja vai onko mahdollista juosta tai vaikka pitää ääntä?

Lorukortit voi ottaa mukaan myös jumppaan. Olen itse hyödyntänyt jumpassa muun muassa työkone- ja eläinloruja sekä Hiirten seikkailu -lorukortteja, joissa hiirten matkustavat maalla, merellä ja ilmassa erilaisilla kulkuvälineillä.

Työkonelorut luimme yksi kerrallaan, lapset saivat käydä nostamassa yhden kortin vuorotellen. Sen jälkeen mietimme yhdessä, miten voisimme liikkua kuin betoniauto, kaivuri tai traktori ja kuljimme ympäri salia. Tähän voisi lisätä myös musiikin taustalle. Käytössä olivat myös liikennevalokortit: vihreällä sai liikkua, punaisella piti pysähtyä. Lopuksi keksimme yhdessä lasten kanssa hipan lorukortteihin liittyen. Lapset valitsivat kaivinkoneen tähän leikkiin. Kun hippaleikissämme jäi kiinni, piti mennä kyyryyn hiekkakasaksi ja toisen saattoi pelastaa kaivamalla kasaa. Työkonehippaan voitte keksiä ihan omat säännöt, lapsilla kyllä riittää ajatuksia tähän. Työkonelorukortit voit ladata itsellesi maksutta täältä:

Ilmaiset materiaalit

Hiirten seikkailu- lorukortteja hyödynsin vähän samaan tapaan: luettuamme kortin liikuimme kuin kuumailmapallot, purjeveneet tai avoautot. Tämän lisäksi leikimme muunnelmaa Maa-meri-laiva-leikistä. Valitsimme yhden taivaalla, yhden maalla ja yhden vedessä liikkuvan kulkuneuvon. Kun sanoin "kuumailmapallo", piti liikkua kuumailmapallon tavoin salin toiseen reunaan, kun sanoin "avoauto", piti liikkua auton tavoin salin keskelle ja kun sanoin "sukellusvene", piti liikkua salin toiseen reunaan ryömimällä kuin sukellusvene meren pinnan alla. Tästäkin leikistä voisi keksiä vaikka mitä muunnelmia, taaskin lasten ideoita kannattaa kuunnella! Hiirten seikkailu -lorukortit ovat ostettavissa täältä: Hiirten seikkailu -lorukortit – Loruisa

Yksi kiva tapa hyödyntää lorukortteja on piilottaa niitä joko sisälle tai ulos lasten löydettäväksi. Lasten lintuviikolla (BirdLife Suomi | Lasten lintuviikko) olen piilottanut lintulorukortteja bongailtavaksi myös sisälle pitkin päiväkodin käytäviä. Niitä kävimme etsimässä pienissä porukoissa vessapaperirullista tehdyt kiikarit mukanamme.

Ulkona metsän eläimet pääsivät kerran karkuun ja lasten piti etsiä karanneet eläinkortit. Lopuksi tutkimme kortteja yhdessä, tunnistimme yhdessä eläimiä ja luimme loruja. Kortit jäivät vielä tämänkin jälkeen lasten leikkeihin ja niille rakenneltiin majoja.

lintuja-lorukortit

Olen myös saanut ihania kuvia asiakkailta, jotka ovat käyttäneet lorukorttejani koristamaan leikkitiloja. Kulkuneuvolorujen kuvia on laitettu seinille ja lattiaan rikastuttamaan autoleikkiä, lintujen kuvia on aseteltu seinille lasten tutkittavaksi ja dinolorukortit ovat pääseet mukaan dinomaailmaan useammassakin päiväkodissa!

Onko sinulla hyviä ideoita muille jaettavaksi? Jätä ideasi tähän alle kommenttina, niin saamme kaikki uusia ideoita lorukorttien käyttöön.

Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti